Olin päättänyt olla tän(kin) illan tutustumatta adoptioasioihin sen enempiä... mutta toisin kävi! Sillä saimme tänään Adoptioperheet Ry:stä lehtiä. Olen lukenut niitä sanasta sanaan ja oikein ahminut tietoutta... Sen tulin tietämään, että adoptioprosessi tulee olemaan henkisesti aivan yhtä raskas kuin lapsettomuushoidot... Ja mä kun luulin jo päässeeni niistä ahdistuksista ja peloista ja odotuksista ja pettymyksistä eroon...

Tämä on tuntunut niin auvoiselta tämä elämä sen jälkeen, kun päätimme aloittaa adoption!!! Mutta niinhän se tuntui silloin lapsettomuushoitojen alussakin... Mutta nyt ainakin tiedän, mitä tulevaisuudessa voi tuntea ja ajatella - mutta nyt tiedän myös sen, että jokainen ajatus ja ahdistus ja mielipide on täysin oikeutettuja!!! Kaikki ajatukset ja tunteet pitää hyväksyä!! Siten pääsee itse helpommalla!!

Olen kirjoittanut, että kun emme osaa mieheni kanssa juuri nyt keskustella tästä prosessista yhtään mitään... emme saa mistään kiinni, sillä emme tiedä yhtään, mitä tuleman pitää... ja kaikki ajatukset tuntuu niin oudoilta... niitä ei osaa pukea sanoiksi...

Tänään mieheni kuitenkin sanoi mielestäni aika paljon! Hän sanoi: "minä haluaisin sellaisen katalogin, mistä näkisin, miltä minkäkin maalainen lapsi näyttää. En ole yhtään varma, että haluaisin näin pieneen yhteisöön (kuin asuinpaikkamme) jonkun afrotukkaisen - se voi olla liikaa näin pienelle ihmismäärälle... Kolumbiaano voisi olla neutraalimpi..."

Itse imaisin pienen herneen sieraimeeni, kun kuulin tuon, sillä itse olen täysin sitä mieltä, että tulisi lapsi mistä päin maailmaa tahansa, hän olisi meidän lapsemme -ulkonäöstä huolimatta!

Mutta mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän sain hernettä sieraimesta ulos! Sillä mieheni sanat olivat aivan täysin oikeutettuja ja hyväksyttäviä!! Ei siksi, että noin raa'alla tapaa saisi eritellä ulkonäön perusteella, vaan siksi, että juuri nyt on aivan oikea hetki miettiä tällaisia asioita! Ja juuri nyt on oikea hetki sanoa ajatuksensa ääneen! Eikä sitten kun on oikeasti maavalinnan aika.

Mutta minä toivon totisesti, että mieheni katsantokanta avartuu prosessin myötä! Ja että hän tämän prosessin aikana tulee ymmärtämään sen, että lapsi on lapsi - ja ennenkaikkea ihminen - ulkonäöstä huolimatta!! Ja että oli lapsemme sitten minkä näköinen tahansa, hän on meidän lapsemme ja me olemme hänen tukensa ja turvansa!! Meidän tehtävämme on sopeuttaa hänet yhteisöömme - ja avustaa yhteisöä sopeutumaan häneen. Ja meidän tehtävämme on tarjota hänelle onnellinen ja mahdollisimman tasapainoinen elämä - ulkonäöstä huolimatta!

Ymmärrän myös, että mieheni kyseinen lause johtuu paljolti myös siitä, että häntä pelottaa tässä vaiheessa se, että millaista elämää yhteisön ulkonäöstä poikkeava lapsi elää? Miten paljon hänen ulkonäkönsä tuottaa ongelmia? Miten yhteisön ihmiset suhtautuvat valtaväestöstä poikkeavaan ulkonäköön? Joutuuko lapsi -nuori, aikuinen, vanhus jne...- kokemaan rasismia pelkän ulkonäkönsä takia? Ja vaikka mitä...

Onneksi nämä on asioita, joista voimme hankkia tietoa! Joista voimme keskustella viranomaisten ja vertaistuen kanssa!

Mutta eniten onneksi!!! ONNEKSI MEILLÄ ON VIELÄ KAUAN AIKAA MIETTIÄ NÄITÄ ASIOITA!! Ja onneksi matkan varrella ilmenee PALJON muitakin aiheita, joita pitää käsitellä juurta jaksain!! Olen varma, että jossain vaiheessa nämä ulkonäköasiat eivät enää tunnu siltä tärkeimmältä asialta!

Itselleni ulkonäköaisat eivät ole koskaan olleet ongelma... joten hyvä, että asiaa käsitellään nyt jo yhdessä! Itselleni ulkonäköasia on ollut niin selvä, että en ole tajunnut ajatella asiaa "ongelmana" lähes lainkaan... Toki olen miettinyt asiaa, mutta en on ole kokenut sitä noin vahvana tekijänä, kuin mitä mieheni juuri lausui... Sen oman kantani aion takoa mieheni päähän, että oli lapsemme minkä näköinen tahansa, me rakastamme häntä kaikesta huolimatta!! Pyyteetöntä rakkautta sydämet täynnä!!!

Näin ne asiat lähtevät rullaamaan =)