Olemme avoimesti kertoneet ihmisille, että olemme tahattomasti lapsettomia ja hoidoissa.

Nyt olemme myös avoimesti kertoneet, että olemme aloittaneet adoptioprosessin.

Ihmisten suhtautuminen näihin kahteen asiaan on aivan käsittämättömän erilaisia!! Sama ihminen on suhtautunut lapsettomuushoitoihin muun muassa sanoen: "laihduta, lakkaa yrittämästä, unoha koko yrittäminen, irtaudu arjesta, lopettakaa hoidot ni raskaudutte luomusti, älä ressaa jne" ja noiden kommenttien jälkeen aletaan kertomaan, kuinka tutun-tuntun-kaiman-kummin-veljen-pojan-vaimon-sisko-ja-sen-mies oli kans julistettu lapsettomiks, mut ne raskautu het luomusti ku ne vaa lopetti yrittämisen, ku ne vaa laihdutti, ku ne vaan alotti adoption, ku ne vaan unohti koko jutun, ku ne vaa lopetti hoidot, ku ne vaan sitä ja tätä ja tota. Ja sitte juttu jatkuu sillä, että "on se kumma ku narkkarit ja vanhemmiksi kelpaamattomat saavat lapsia tosta noi vaa ja vielä vahingossaki, mut kunnon ihmiset jää ilman!" ja toki KAIKKI sanoo:"kyllä te vielä saatte lapsen!"   -eli vastaanotto asialle ei ole aina ollut mitenkään kiva... ja hyvin harva kyselee, että "mitä teille kuuluu ja miten menee ja miltä tuntuu ja mitä ajatuksia" jne. eli aika vähän on ollut ketään, kenen kanssa jutella. tai sit se on menny puolusteluks: "kyllä narkkarit ja muut muiden mielestä vanhemmiksi kelpaamattomatkin ovat oikeutettuja lisääntymään, jos niin haluavat. ja jos jollain sattuu totaalinen vahinko, ni asiallehan voi tehdä jotain - tekemättä jättäminen osoittaa, että se ei ollut huono vahinko". ja sit joutuu "puolusteleen" läskejään ja vakuuttelemaan, että yrittämistä ei voi unohtaa eikä lopettaa, että on se niin takaraivoon iskeytynyt projekti. ja stressaaminen on ihan yhtä kontrolloimaton tapahtuma ku yrittäminen sinänsä - ei pysty säätelemään, ellei aivopese itteesä... mut harvan kans pääsee oikeasti purkamaan tuntojaan. eli aika vaisua ja paikotellen negatiivista suhtautumista.

Mutta kun on kerrottu adoptiosta, ni reaktioina kuulemme: "aivan mahtava juttu! oon aina aatellu että teidän pitäisi adoptoida! te, jos jotkut, olette juuri oikeita ihmisiä adoptoimaan! teillä, jos jollain, myös eri kulttuuriperimän omaama lapsi pystyy elämään kuin kotonaan! teillä, jos jollain, on voimia raskaan adoptioprosessin läpikäymiseen! te, jos jotkut, olette juuri passeleita vanhempia adoptoidulle lapselle! todella hieno päätös! teidän ois pitäny tehä tää päätös jo kauan sitte! jne"

Ja noiden kommenteiden päälle pulppuaa puhekone vaikka kuinka lujaa: "mistä maasta? milloin? paljonko maksaa? mun mielestä lapsesta ei pitäis maksaa! miksei sieltä ja sieltä maasta? hakekaa etelä-amerikasta! ottakaa joku, joka on mahdollisimman länsimaalaisen näköinen! ottakaa sit mahollisimman nuori! ottakaa sit joku, joka on täysin eri rotuinen, jotta ihmiset tietää varmasti, että ootte adopoinu! jne"

Eli omalla kokemuksella voisin sanoa, että ihmiset hyväksyvät adoption nykypäivänä paremmin, kuin lapsettomuushoidot... tai no... ehkä ihmiset pystyvät ottamaan vastaan paremmin adoption - joka on ehkä konkreettisempi ja tutumpi prosessi sellaisille, joille asia ei ole mitenkään henkilökohtainen. Lapsettomuushoidot taitavat olla niin henkilökohtaisiksi ongelmiksi luokiteltuja, että niistä ei oikein osata jutella.

Taitaa medialla olla suuri vaikutus! Adoptiosta puhutaan aina jotenkin kevyemmin, kuin lapsettomuuskriisistä ja -hoidoista. Adoptio on nykyään ihmisille jotain lähes tavallista ja normaalia, mutta hoidot ovat jotenkin tabu.

Itse olisin kaivannut SUURESTI keskustelua myös hoitokriiseilyn aikana!! Sillä  mielestäni lapsettomuuskriisi ei ole kadonnut minnekään, vaikka nyt on eri prosessointi lapsettomuudesta eroon pääsemisen tavoittelemiseksi.

Nyt ihmiset on valmiita keskustelemaan siitä, mitä ajatuksia ja tuntoja adoptio meissä herättää, ja siinä samalla siis valmiita keskustelemaan yleensäki lapsettomuudesta ja osaavat käsitellä myös hoitojaksoja. Ihmiset siis vain asennoituu aivan erilailla, ku on kyse pariskunnan ulkopuolisesta prosessin toteuttamisesta...

taitaa siis hoitoilu olla vielä liian kaukainen asia sellaisille, joilla ei ole minkäänlaista omaa tuntumaa asiaan.

tykkäisin kyllä itse siitä, että hoitoilusta voitaisiin keskustella ihan yhtä avoimesti ku adoptiostakin. nimittäin nyt on sellainen tunne, että olemme adoptoimassa "kaikille yhteistä" lasta, mutta kun yritettiin hoidoilla, niin yritimme "vain itsellemme"... outoa... todella outoa... mutta kun asiaa miettii ja analysoi, ni kait toi on iha normaalia - vielä, kun media ei myllää hoitojakin kansanomaisemmaksi...