Hei vaan kaikille!!

Anteeksi, että en ole päivittänyt blogiani, vaikka uutisia on vaikka kuinka PALJON!!!

Pääuutinen on se, että me olemme kokeneet adoption keskenmenon ja olemme työstäneet sitä menetystä - mutta samalla iloinneet kohtalon kourasta, joka kosketti biologista vanhemmuutta.

Luovutetuin mielin tehty viimeinen julkisen puolen hedelmöityshoito tuotti tuloksen, ja kohdussani kasvaa nyt pieni ihmisen alku. Syntymä tapahtuu vielä tämän vuoden puolella (jos kaikki vain menee hyvin)

 

Adoptioneuvonta ei kuitenkaan katkennut siihen. Olemme raskautumisen jälkeen tavanneet sosiaalitädit vielä kolme kertaa ja eilen olikin viimeinen tapaamisemme, ja kotiselvitys on viety päätökseen. Vielä saamme tädeiltä puhtaaksi kirjoitetun lausunnon. Tädit myös selvittävät sen, että miten raskausasia pitää käsitellä lausunnossa.

Tädit halusivat tehdä tämän kotiselvityksen loppuun saakka raskautumisesta huolimatta, sillä he tekivät sitä ensimmäistä kertaa itsenäisesti ja halusivat siten viedä asian päätökseen ihan oppimisenkin takia. Lisäksi he painottivat, että voimme kaikki pitää tätä prosessia yhtenä sosiaalitoimen perheen tukipalvelumuotona, sillä emme ole missään muualla voineet PERHEENÄ purkaa lapsettomuuskriisiämme.

Tuki onkin ollut korvaamatonta ja ihanaa! Olemme hyötyneet tapaamisista niin yksilöinä, perheenä, lapsettomuuskriiseilijöinä, adoptioon valmentautuvina kuin pariskuntanakin =)

Ensikuun alun aikana saamme tätien laatiman lausunnon tarkistukseen ja he myös selvittävät sen, että voidaanko paperit lähettää eteenpäin - tulevaisuutta ajatellen, vai onko se totaalinen päätös prosessille nyt - ainakin tällä erää.

Lausunnon sisällön jo tiedämme =) ja meidät on ammattilaisten analysoimana todettu VANHEMMIKSI KELVOLLISIKSI =)

Kotikäyntikin meni hienosti =) kaappeihin ei katsottu, vaikka sanoin että penkokaa vaikka kaikki paikat =) koti kelpasi lapsen kodiksi ja pihapiiri varsinkin =)

 

KAIKKI ON SIIS HIENOSTI! vaikka adoption keskenmenon koimmekin. Mutta onneksi aina on mahdollisuus jatkaa - tai ainakin aloittaa alusta ns yrittäminen =)

Me elelemme nyt tällaisessa muutoksessa ja toivomme että KAIKKI menisi hyvin! ei paljoa vaadittu =) sillä toivomme, että KAIKKI KAIKKI KAIKKI menisi hyvin =) kaikilla elämän saroilla =)

 

ja toivotankin kaikkea hyvää myös KAIKILLE MUILLE!!

Hei!

Sen verran näky olevan aikaa edellisestä postauksesta, että pistetäänpä hieman väliaikatietoja =)

Adoptionhan saralla ei ole tapahtunut yhtään mitään ... tai no onhan se edistymistä, että on miettinyt omaa vanhemmuutta ja lapsen haluamisen motivaatioita.

Omia odotuksia äitiydestä, omia odotuksia lapsesta, omia odotuksia lapsiperheen arjesta, odotuksia siitä millainen mies on isänä... eli päivittäin asiat pyörii psyykessä =)

 

Konkreettista tapahtumaa on luvassa maaliskuun 4.pv jolloin on seuraava adoptioneuvonta.

 

Tarkoitus on ollut kirjoittaa tänne myös tota pohdintapuolta, mutta... ei ole ollut voimia eikä aikaa... Pohdintaa on tapahtunut NIIN paljon ja olen itsekin ollut aika sekaisin ajatusteni kanssa. Mutta koitan joskus saaha jotain aikaiseksi...

 

Viimeistään seuraavan adoptioneuvonnan jälkeen taas kirjoitan.

 

Kiitos kommenteista!!!

Eilen keskustelimme adoptioneuvonnassa vanhemmuudesta: millaisena me olemme kokeneet omien vanhempiemme vanhemmuuden; mitä heidän vanhemmudesta haluaisimme ehdottomasti siirtää omaan vanhemmuuteemme; mitä jättää pois; mitä kuvittelemme vanhemmuuden olevan; onko meillä niitä ominaisuuksia, mitä vanhemmuus teorian mukaan on.

Keskusteltiin siitä, millainen lapsuus meillä oli. Keskusteltiin meidän ja vanhempiemme välisistä suhteista.

Keskusteltiin siitä, mitkä ovat meidän motivaatiomme adoptioon: haluammeko auttaa lasta? haluammeko auttaa yhteisöä? haluammeko lapsen lapseksi? haluammeko itsellemme lapsen? vai mitä?

Keskusteltiin siitä, miten paljon puhumme tästä asiasta perheemme ulkopuolisille ihmisille.

Keskusteltiin joulusta: miltä tuntuu joulu ilman lasta, millaista olisi jos olisi lapsi, miten suhtaudumme joulukorteiksi saatuihin lasten kuviin, miten vietämme tämä joulun ja mitä ajatuksia se viettotapa herättää.

Keskustelimme siitä, että missä vaiheessa meidän surutyömme biologisen lapsen "menettämisestä" on. Keskustelimme tulevasta hoidosta. Mahdollisesta raskaudesta.

Keskustelimme siitä, miksi olemme päätyneet kansainväliseen adoptioon - että miksi ei kotimainen.

Keskustelimme tukiperhe ja sijaisperhetoiminnasta.

Kaksi tuntia puhua päpätimme ja olo on NIIN HYVÄ!!

Tänään olisi sitten toinen adoptioneuvonta-tapaaminen. Mä en oo YHTÄÄN tutustunut aiheeseen, en oo selaillu nettiä, en oo lukenu kirjoja, en oo keskustellu kenenkään adoptoineen kanssa... en oo tehny asian eteen yhtään mitään! niin no paitsi lukenu uusimman Adoptioperheet ry:n lehden. ottanu selvää adoptiovalmennusleiristä ja päättänyt, että ei vielä kevään kurssille ilmottauduta.

Meen kyllä siis IHA ummikkona tän päivän tapaamiseen. Aattelin, että en tieten tahtoen tutustu aiheistoon, vaan otan kaiken vastaan sellaisena kun tulee =)

Tänään ois sitten ensimmäinen teemoitettu tapaaminen. Teema vain on meille vielä salaisuus. Iltapäivällä sen sitten tietää.

Aamusuihkussa iski paniikin omainen fiilis, että mitä jos ne onki tänään jotenki tosi ilkeitä... en tiedä millä tapaa voisivat olla ilkeitä, mutta... iskipä fiilis silti.

Olemme avoimesti kertoneet ihmisille, että olemme tahattomasti lapsettomia ja hoidoissa.

Nyt olemme myös avoimesti kertoneet, että olemme aloittaneet adoptioprosessin.

Ihmisten suhtautuminen näihin kahteen asiaan on aivan käsittämättömän erilaisia!! Sama ihminen on suhtautunut lapsettomuushoitoihin muun muassa sanoen: "laihduta, lakkaa yrittämästä, unoha koko yrittäminen, irtaudu arjesta, lopettakaa hoidot ni raskaudutte luomusti, älä ressaa jne" ja noiden kommenttien jälkeen aletaan kertomaan, kuinka tutun-tuntun-kaiman-kummin-veljen-pojan-vaimon-sisko-ja-sen-mies oli kans julistettu lapsettomiks, mut ne raskautu het luomusti ku ne vaa lopetti yrittämisen, ku ne vaa laihdutti, ku ne vaan alotti adoption, ku ne vaan unohti koko jutun, ku ne vaa lopetti hoidot, ku ne vaan sitä ja tätä ja tota. Ja sitte juttu jatkuu sillä, että "on se kumma ku narkkarit ja vanhemmiksi kelpaamattomat saavat lapsia tosta noi vaa ja vielä vahingossaki, mut kunnon ihmiset jää ilman!" ja toki KAIKKI sanoo:"kyllä te vielä saatte lapsen!"   -eli vastaanotto asialle ei ole aina ollut mitenkään kiva... ja hyvin harva kyselee, että "mitä teille kuuluu ja miten menee ja miltä tuntuu ja mitä ajatuksia" jne. eli aika vähän on ollut ketään, kenen kanssa jutella. tai sit se on menny puolusteluks: "kyllä narkkarit ja muut muiden mielestä vanhemmiksi kelpaamattomatkin ovat oikeutettuja lisääntymään, jos niin haluavat. ja jos jollain sattuu totaalinen vahinko, ni asiallehan voi tehdä jotain - tekemättä jättäminen osoittaa, että se ei ollut huono vahinko". ja sit joutuu "puolusteleen" läskejään ja vakuuttelemaan, että yrittämistä ei voi unohtaa eikä lopettaa, että on se niin takaraivoon iskeytynyt projekti. ja stressaaminen on ihan yhtä kontrolloimaton tapahtuma ku yrittäminen sinänsä - ei pysty säätelemään, ellei aivopese itteesä... mut harvan kans pääsee oikeasti purkamaan tuntojaan. eli aika vaisua ja paikotellen negatiivista suhtautumista.

Mutta kun on kerrottu adoptiosta, ni reaktioina kuulemme: "aivan mahtava juttu! oon aina aatellu että teidän pitäisi adoptoida! te, jos jotkut, olette juuri oikeita ihmisiä adoptoimaan! teillä, jos jollain, myös eri kulttuuriperimän omaama lapsi pystyy elämään kuin kotonaan! teillä, jos jollain, on voimia raskaan adoptioprosessin läpikäymiseen! te, jos jotkut, olette juuri passeleita vanhempia adoptoidulle lapselle! todella hieno päätös! teidän ois pitäny tehä tää päätös jo kauan sitte! jne"

Ja noiden kommenteiden päälle pulppuaa puhekone vaikka kuinka lujaa: "mistä maasta? milloin? paljonko maksaa? mun mielestä lapsesta ei pitäis maksaa! miksei sieltä ja sieltä maasta? hakekaa etelä-amerikasta! ottakaa joku, joka on mahdollisimman länsimaalaisen näköinen! ottakaa sit mahollisimman nuori! ottakaa sit joku, joka on täysin eri rotuinen, jotta ihmiset tietää varmasti, että ootte adopoinu! jne"

Eli omalla kokemuksella voisin sanoa, että ihmiset hyväksyvät adoption nykypäivänä paremmin, kuin lapsettomuushoidot... tai no... ehkä ihmiset pystyvät ottamaan vastaan paremmin adoption - joka on ehkä konkreettisempi ja tutumpi prosessi sellaisille, joille asia ei ole mitenkään henkilökohtainen. Lapsettomuushoidot taitavat olla niin henkilökohtaisiksi ongelmiksi luokiteltuja, että niistä ei oikein osata jutella.

Taitaa medialla olla suuri vaikutus! Adoptiosta puhutaan aina jotenkin kevyemmin, kuin lapsettomuuskriisistä ja -hoidoista. Adoptio on nykyään ihmisille jotain lähes tavallista ja normaalia, mutta hoidot ovat jotenkin tabu.

Itse olisin kaivannut SUURESTI keskustelua myös hoitokriiseilyn aikana!! Sillä  mielestäni lapsettomuuskriisi ei ole kadonnut minnekään, vaikka nyt on eri prosessointi lapsettomuudesta eroon pääsemisen tavoittelemiseksi.

Nyt ihmiset on valmiita keskustelemaan siitä, mitä ajatuksia ja tuntoja adoptio meissä herättää, ja siinä samalla siis valmiita keskustelemaan yleensäki lapsettomuudesta ja osaavat käsitellä myös hoitojaksoja. Ihmiset siis vain asennoituu aivan erilailla, ku on kyse pariskunnan ulkopuolisesta prosessin toteuttamisesta...

taitaa siis hoitoilu olla vielä liian kaukainen asia sellaisille, joilla ei ole minkäänlaista omaa tuntumaa asiaan.

tykkäisin kyllä itse siitä, että hoitoilusta voitaisiin keskustella ihan yhtä avoimesti ku adoptiostakin. nimittäin nyt on sellainen tunne, että olemme adoptoimassa "kaikille yhteistä" lasta, mutta kun yritettiin hoidoilla, niin yritimme "vain itsellemme"... outoa... todella outoa... mutta kun asiaa miettii ja analysoi, ni kait toi on iha normaalia - vielä, kun media ei myllää hoitojakin kansanomaisemmaksi...