Nyt on ensimmäinen kerta kolmeen vuoteen, kun odotan joulua!! Aikaisemmin on tuntunut siltä, että joulu ei ole joulu, kun ei ole lasta juhlassa mukana.

Mutta nyt! Nyt joulun odotus tuntuu joulun odotukselta!! Mulla on kokoajan tuntosarvet viritetty siihen, että mitä teen jouluksi itse ja mitä hankin valmiina ja mitä joulu tulee pitämään sisällään.

Enpä olis uskonut, että pääsemme lapsettomuutemme kanssa tälle tasolle! Tällä tasolla olemme hyväksyneet lapsettomuutemme ja osaamme iloita arjen asioista ilman sitä kaipuuta, että "tämä asia olisi paljon merkityksellisempi, jos tätä olisi meidän kanssa kokemassa lapsi".

Toivottavasti tämä tunne kestää!! Sillä näin arki on kevyempää =) ja elämässä on sisältöä, vaikka lasta ei olekaan.

Mutta johtuuko tämä kaikki siitä, että olen niin itsevarma siitä, että adoption myötä perheeseemme saapuu lapsi... Lapsi, jonka kasvua ja oppimista voi seurata, lapsi jota voi kasvattaa ja opettaa, lapsi jonka kasvua ja oppimista voi tukea, lapsi jolle voimme osoittaa rakkauttamme ja huolenpitoamme, lapsi joka rakastaa pyyteettä meitä...

Vai johtuuko tämä siitä, että olemme vain hyväksyneet lapsettomuutemme...

Enpä tiedä... eipä taida kukaan tietää...

Mutta nautitaan tästä tunteesta, tästä hetkestä!! Edessä on rankat ajat!